olet täällä
yhdistyssivulle
manttusivulle
tapahtumatsivulle
yhteystiedotsivulle

 

 

 

 

 

Nilsiän Elävän Musiikin Yhdistys perustettiin kesällä 2001. Ajatuksena oli koota paikkakunnan kevyen musiikin harrastajien voimat yhteen, yhteistä etua ajamaan. Päällimmäisenä oli huutava bänditilojen puute.

Elokuussa 2001 pidettiin perustuskokous, paikalla olivat tuolloin Hilkka ja Pentti Korpisaari, Jouko Lehtolainen, Kalle Parviainen, Henry Mikkonen, Petri Taattola, Jan Taattola ja Janne Heikkinen. Ismo Pentikäinen sai kunnian tulla valituksi yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi poissaolevana.

Kaupunki osoitti vanhan paloaseman autohallit harjoituskämpiksi. Tilat olivat varsin kolkot, joten niitä päätettiin muuttaa käyttötarpeita vastaavaksi. Kesällä 2001 alkoi talkoot.. Suunnitelmat ”elivät” matkanvarrella paljonkin. Syksyllä Nilsiän ELMU myös rekisteröitiin virallisesti.
Suunnitelmat laati Veli Hiltunen. Talkooporukka teki työtä iltaisin hitaasti mutta varmasti. Vuoden 2001 lopussa alkoi hommat jumittaa rahoituksen suhteen. Samalla talkoointokin alkoi hiipua. Juuri ennen kuin työt lopullisesti pysähtyivät, kaupungin isät osoittivat projektille järkevän rahoitusavun. Pointtimme oli ollut se, että kunnissa täytyy olla kulttuurin harrastamiseen tiloja siinä missä urheilunkin.

Uusi tekemisen into valtasi talkooporukan myönteisen rahoituspäätöksen myötä. Kun kevättalvella työmaalle saatiin vielä kaksi ammatti kirvesmiestä kaupungilta, niin työt alkoivat luistaa todenteolla. Talkoolaisista täyttä työpäivää kirvesmiesten kanssa teki Airaksisen Seppo, josta hänelle kuuluu erityiskiitos.
Kesäkuussa 2002 satojen ja satojen talkoo- ja työtuntien jälkeen tilat otettiin käyttöön, juuri sopivasti Musiikkileirin kynnyksellä. Bändit pääsivät harjoittelemaan ja äänityksetkin alkoivat

Ensimmäinen Mantulla tehty täyspitkä levy, Ismo Pentikäisen "Kaunein sana" näki päivänvalon toukokuussa 2003. Kesällä valmistui Koillisväylä- single. Syksyllä on Vihreät niityt -laulukilpailun voittajan Marja-Liisa Kuosmasen täyspitkän levyn äänitys. Sen kappaleet ovat Toivo Kärjen, Junnu Vainion ja Reino Helismaan ennen julkaisematonta materiaalia.

ELMUn keskeisimmät periaatteet ovat alusta alkaen olleet edesauttaa paikallista musiikkiharrastamista järjestämällä soittajille harjoitustilat laitteineen sekä esiintymisiä. Myös matkat alan konsertteihin ja tapahtumiin ovat osa toimintaamme. Lisäksi olemme mukana erilaisissa musiikki- ym. tapahtumissa. Meillä on myös äänityspalvelu demojen tekoon.
















Mediatahko 2003
aloitussivulle alkuun